Historia

KRELLI Kristilliset eläkeläiset ry (ent.Kristillinen Eläkeliitto ) perustettiin 1976. Kristillisiin arvoihin perustuva eläkeläistoiminta nähtiin tärkeäksi ja ajankohtaiseksi. Muutamat asiaan paneutuneet innostuivat liiton perustamisesta. Yksi heistä oli opetusneuvos Erkki Korhonen, jonka panos liiton toimintaan on ollut merkittävä. Hän ehti olla liiton toiminnassa aktiivisesti mukana 40 vuotta.
KRELLI Kristilliset eläkeläiset ry:hyn kuuluu 45 yhdistystä (2023 tilastot) jotka toimivat paikkakunnillaan resurssiensa mukaan. Toiminnan tarkoituksena on tukea ikäihmisten ja eläkeläisten henkistä, sosiaalista ja fyysistä jaksamista.

Toiminnanjohtajat

Vuosi 1976 oli Kristillisen Eläkeliiton perustamiselle otollinen. Pian useita kristillisiä eläkeläisyhdistyksiä aloitti toimintansa. Liiton paikallisyhdistysten nopeaan kasvuun vaikutti ratkaisevasti liiton ensimmäinen toiminnanjohtaja Aarno Kartila. Hänen toiminnanjohtajakautensa kesti yhdeksän vuotta. Kartilan jälkeen toiminnanjohtajina ovat toimineet Lauri Heikkilä (1985-1991), Pentti Punkari 1991-1996, Simo Hynninen (1997-1999), Leena Gabrielson (2000-2009), Heidi Heinonen (2010) ja Seppo Valmari (2011). Päivi Kyyrö on toiminut toiminnanjohtajana vuodesta 2012.


Puheenjohtajat

KRELLIn puheenjohtajina ovat toimineet Arvi Merikallio (1976), Elias Turunen (1976-1987), Erkki Korhonen (1987-2002), Raimo Huvila (2003-2007), Sakari Pöyhänen (2008) ja Ensio Koitto (2008-2015).  Leea Hiltunen on toiminut puheenjohtajana vuodesta 2016.


Jäsenmerkki

KRELLI Kristilliset eläkeläiset ry:n jäsenmerkin on suunnitellut opettaja Eeva Hokkanen Tampereelta perustamisvuonna 1976.
Tunnuksen perustana on teksti Psalmista 92:13,15 "Hurskaat kukoistavat kuin palmupuu, kasvavat korkealle kuin Libanonin setrit. Vielä vanhoinakin he ovat voimissaan,versovat ja vihannoivat". Tekijän mukaan hän pelkisti merkkiin runsaasti Raamatun ydinsanomaa mm. kehä Kristus-auringon valosta ja lämmöstä vihreyden ja hedelmien edellytyksenä. Uskon symbolin ristiaihe ja ylöspäin kohoava rukous löytyvät nekin merkistä.
Jäsenmerkki on vakiintunut osaksi KRELLIn logoa ja monet jäsenjärjestöt käyttävät merkkiä nimensä yhteydessä.


Jäsenlehti

KRELLI alkoi julkaista omaa jäsenlehteä 1980. Tuolloin lehden nimi oli Kristillinen Eläkeläinen. Lehden nimi muuttui Kristelliksi 2012. Lehti uudistui samanaikaisesti myös ulkoasultaan. Lehti ilmestyy neljästi vuodessa. Kristellin päätoimittajana on toiminnanjohtaja Päivi Kyyrö ja toimitussihteerinä/toimittajana Hanna Forsgrén-Autio. Lehdessä käsitellään eläkeläisiä koskettavia ajankohtaisia asioita. Lisäksi lehti sisältää liikuntaan, luontoon ja hengelliseen hyvinvointiin liittyviä kirjoituksia sekä lukijoiden tervehdyksiä alueyhdistyksistä.

Lehden historiaa
Tiedotuslehtisiä alettiin toimittaa ja jakaa heti Kristillisen Eläkeliiton perustamisen jälkeen v.1976. Niiden avulla tiedotettiin toiminnasta, tavoitteista ja eläkeläisiä koskettavista asioista. Tiedotuslehtisissä kerrottiin mm. yhdistyksen perustamisesta ja terveydenhoidosta.
Kristillinen Eläkeläinen-lehti ilmestyi ensimmäisen kerran maaliskuussa 1980. Ensimmäisenä päätoimittajana lehdessä oli Aarno Kartila (v.1980–83). Hänen jälkeensä lehden päätoimittajana oli Helvi Pajula (v.1983-91) Lehti ilmestyi tuolloin neljästi vuodessa. 1990-luvulta eteenpäin päätoimittajina ovat toimineet liiton toiminnanjohtajat.

Uusia avauksia

Nykyinen toiminnanjohtaja Päivi Kyyrö aloitti tehtävässään 2012. Hän on pyrkinyt kehittämään liiton viestintää ja toimintaa värikkääseen ja elämänmyönteiseen suuntaan. Tämä on näkynyt liiton kotisivuston ja järjestölehden uudistuksissa. Kyyrön uusina avauksina ovat olleet myös muun muassa vuosittaiset teemat sekä hymymummo ja hymypappa -huomionosoitukset.

KRELLI Kristilliset eläkeläiset ry

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt käyttöön uuden nimen KRELLI Kristilliset eläkeläiset ry syksystä 2022 lähtien. Nimenmuutos käsiteltiin vuosikokouksessa 2022. Liitto toimi ennen tätä nimellä Kristillinen Eläkeliitto ry