Huijausviestit ja huijauspuhelut - Millaisia huijauksia on liikkeellä?

8.5.2024

Olemme saaneet tietoomme ikäviä ikäihmisiin kohdistuneita huijauksia. Haluamme muistuttaa jäsenistöämme olemaan tarkkana.

Verottajana esiintyminen
Liikkeellä on huijausviestejä, joissa ilmoitetaan, että vastaanottaja on saanut veronpalautuksia. Viestissä on linkki, jonka kautta palautukset muka voisi lunastaa. Todellisuudessa linkki ohjaakin sivustolle, jossa kalastellaan henkilö- ja luottokorttitietoja. Tällaisia huijausviestejä saapuu muka Verottajalta tai Postilta.

Valepoliisit ja valepankkivirkailijat
Huijarit ovat ottaneet henkilöön yhteyttä puhelimitse ja kertoneet olevansa poliiseja tai pankkivirkailijoita. Puhelun aikana he ovat kertoneet, että on tapahtunut jotain turvallisuuttasi uhkaavaa ja sen vuoksi he tarvitsevat pankkitietojasi, tunnuslukujasi ja luottokorttitietoja. Poliisi ja pankki eivät tee koskaan tällaisia pyyntöjä, joten saadessasi tämän kaltaisia puheluita, älä anna itsestäsi mitään tietoja. Sen sijaan, ilmoita sinä poliisille tällaisesta huijausyrityksestä.

Huijausviestit
Eräs rahastonhoitaja oli saanut viestin puheenjohtajan nimissä. Viestissä pyydettiin maksamaan jokin summa. Todellisuudessa viestin lähettäjä ei ollut puheenjohtaja. Huijari lähetti viestin hänen nimissään.

Huijauslaskut
Huijarit lähettävät tekaistuja laskuja. Jotkut rikolliset tahot lähettävät laskuja toisen nimellä. Jos vähänkin epäilet, että saamasi lasku ei ole aiheellinen, älä avaa tiedostoa vaan vaikka soita laskuttajalle ja kysy asiaa ja kun soitat, käytä numeroa, jonka löydät muualta kuin laskusta, sillä laskussa voi olla muutettu puhelinnumero. Voi myös olla niin, että laskun lähettäjä on kaapannut lähettäjän sähköpostin. Tässä tapauksessa, jos lähetät sähköpostilla kysymyksen lähettäjälle, sähköpostiviestiin ei vastaa sähköpostin oikea omistaja. Lähettäjän kanssa ei tässä tapauksessa kannata käydä mitään viestin vaihtoa.

Rakkaushuijaukset
Älä lähetä rahaa tuntemattomalle, edes rakkauden tähden! Liikkeellä on huijareita, jotka vannovat rakkauttaan rahan toivossa. He lähettävän viestin esimerkiksi Facebookin kautta ja viestissään imartelevat viestin saajaa. Tämän jälkeen he aloittavat tiiviin keskustelun ja lopulta pyytävät, että lähettäisit rahaa, jotta hän voisi matkustaa luoksesi. Joissain tapauksissa huijarit kertovat olevansa suuressa talousahdingossa ja pyytävät sinulta lainaa. Todellisuudessa tavoitteena on vain saada rahasi. Tämän jälkeen yhteydenpito loppuu. Henkilöt käyttävät valeprofiilia, nimi ja valokuva on jonkun toisen.