Kesämuistoja ja vihtatalkoita 1950-luvulla

Teksti: Terttu Laitinen

Elettiin 1950-lukua. Meidän ensimmäinen pohjasta tervattu soutuvene ostettiin käytettynä. Se sijoitettiin vuokrapaikkaan Vaneritehtaan rantaan melko lähelle kotiamme.

Isä souti venettä, pojat istuivat kokassa ja me naiset veneen perässä. Ennen lähtöä tehtiin pieni tarkistus, oliko paatin puuosat tarpeeksi turvonneet ja puutappi hyvin kiinnitetty.  Veneen vuotaessa metalliselle kuupalle riitti käyttöä. Poppelikujan vierestä pian soutaen olimme Jumusella.

Pienen matkan päässä kalliolla sijaitsi valkoinen kummeli. Se on päivämerenkulkuun tarkoitettu kiinteä valaisematon merenkulun turvalaite, joka toimii karkean paikannuksen apuvälineenä.

Kalliolle levitimme viltin ja pöytäliinan, johon katettiin mukit, mehupullo ja välipalaa. Järvivettä pannuun ja pian porokahvi kiehui ja levitti tuoksua ympäristöön.  Luonnossa nälkä yllättää ja jokaisen pieni makkarapala paistui nuotiolla puutikussa. Hienoa! Hellepäivänä järveen pulahtaminen oli meistä hauskaa. Ken ui koiraa, kuka taas kylkimyyrää, kissaa ja sammakkoa?

Aivan rantakallion lähellä merkityllä reitillä Tampere-Hämeenlinna seilasi Hopealinjan vesibussi. Heilutimme hihkuen matkustajille saaden vastatervehdykset. Pienet ilot!

Lähtiessämme kotimatkalle poikkesimme kartanon metsään vihdaksia keräämään. Kumisaappaat jalassa, käärmeitä peläten, taitoimme koivunoksia. Etukäteen saimme luvan tähän kartanon emännältä. Tiesimme, että rauduskoivun lehdet ovat pitkäikäisempiä pysymään oksissa kuin hieskoivun lehdet. Jokusen oksan voi lisätä sitäkin vihdan sisään. Paras vihdantekoaika on pian juhannuksen jälkeen. Touhun keskellä maltoimme hetken kuunnella luontoääniä. Monenlaista viserrystä, kurnutusta, koputtelua, huminaa.

Nämä vihdakset kulkivat mukana veneen kokassa. Oli kiva veneestä katsella tukkilauttoja hinaajan perässä. Puita tarvittiin vaneritehtaalla. Vihdaskasa kulkeutui kivasti kotiin pyöräntarakalla.

Toisella kerralla jouduimme vesibussin aaltoihin. Korkeat meidän naperoiden mielestä. Velikin peloissaan kaivautui viltin alle. Isä taitavasti soutaen mursi aaltoja. Pieni pursi keinui melko loivissa aalloissakin. 

Kotona kesäillan viiletessä pihamaalla vihtatalkoissa aistimme erilaisten kukkien ja koivun tuoksuja. Vanhemmilla sitomiskokemusta. Heidän esimerkkiään seuraten leikkasimme oksia ja pyörittelimme vihtaa ja opimme asettelemaan lehden himmeän puolen päällepäin, koska se on karheampi. Vihta sidotaan vitsaksella. Joskus vihtamestari näytti näppärän tavan.  Nipun sitomiseen joku käyttää narua, joku taas pyörän sisäkumista leikattua rengasta. 

Tätä juuri sidottua vihtaa tai vastaa voi heti kokeilla. Tuoretta vihtaa pidetään kylmässä vedessä. Kuivat vihdat haudutetaan lämpimässä vedessä pehmeäksi. Isä halusi vuoden vihdat kuivattaa liiterin naruilla. Sieltä hän haki saunapäivänä uuden vihdan. 

Meidän pihakoivun oksat olivat kärsineitä, kun aika usein oli tarvetta taittaa oksa ja muistuttaa Koivuniemen herran olemassaolosta. Sen sijainti oli keittiön ovenkarmilla. Tämän päivän vanhus on saanut koivunoksalla paljaalle takapuolelle. Se oli lasten ojentamismenetelmä. Oli toteltava aikuista.

Lauantaisin koulusta palatessa piipusta tuprusi koivuntuoksuista savua. Kotona pihasaunan lauteilla äiti ropsotteli tytärtään ja lauleskeli Maija Konttisen sanoittamaa Saunavihdat -laulua: ” Lauteilla saunan kotoisen taas illalla kylpy maittaa. Pehmyt on lapsista aina vihta, äiti jos vihtomassa. Lämpöinen löyly on kotisaunan, toisin on vierahassa. Jospahan säilyis äidin lapaset kylmältä maailmassa...” Saunamökissä, järven rannalla, huviteltiin löylystä juoksujalkaa uimaan ja värjöttävänä takaisin kipin kapin löylyyn.

Auringonlaskua ihaillessa hiljaisuudessa, lokkien sukeltaessa salakan perään, silkkiuikkujen ja soutuveneen profiilit erottuivat. Verannalla iltakahvia nautiskellen muistelen soittamaani hidasta ihanaa Oskar Merikannon Kesäillan idylliä.

Hyvää juhannusta ja kaunista kesää kaikille!